Ei ole miesjohtajia tai naisjohtajia – on vain johtajia!

Olen jotenkin tympääntynyt vielä nykyäänkin käytävään keskusteluun miesjohtajuudesta ja naisjohtajuudesta. Mielestäni johtajuus ei ole sidottu sukupuoleen.

Muistan kerran olleeni eräässä seminaarissa hieman ilkeä vastatessani erään osallistujan minulle esittämään kysymykseen. Hän kysyi: ”Ovatko miehet ja naiset erilaisia johtajina?”. Vastasin hänelle jotenkin näin: ”Minä en arvioi johtajaa sillä periaatteella, että onko hänellä pippeli vai pimppi, vaan niillä kriteereillä, jotka liittyvät hänen osaamiseensa ja toimiinsa esimiehenä.”.

Tämä oli ehkä hieman tyly vastaus sinänsä hyvään kysymykseen, mutta jotenkin vieläkin monissa puheissa ja keskusteluissa korostetaan liikaa johtajan sukupuolta arvioitaessa johtajuutta ja sen laatua.

Jopa tutkimuksissa on haluttu erotella miehet ja naiset johtajina toisistaan

Johtajien erotteleminen sukupuolen mukaan näkyy monissa erilaisissa asioissa ja tilanteissa. Esimerkiksi kun mediassa puhutaan johtajasta, yleensä aina tällöin tarkoitetaan miesjohtajaa, mutta kun he puhuvat naisesta, joka on johtaja, aina kirjoitukseen jostain syystä tulee etuliite ”nais” eli puhutaan naisjohtajasta. Miksi näin? Liittyykö tähän jotain johtamisen historiaan liittyviä ennakkoluuloja naisen kykyihin johtajaksi?

Satuin kerran lukemaan erästä Jyväskylän yliopiston tutkimusta, missä tarkasteltiin naista ja johtajuutta. Tutkimuksessa käytiin läpi mm. sitä miten nainen ja johtajuus on ollut aiheena erilaisissa tutkimuksissa. Siinä kerrottiin, että naisia ja johtajuutta koskeva tutkimus on ryhmiteltävissä kolmeen päävaiheeseen:

  1. Kykenevätkö naiset johtajiksi?,
  2. Eroaako naisten johtamiskäyttäytyminen miesten johtamiskäyttäytymisestä? ja
  3. Miksi vain harvat naiset etenevät huippujohtoon?

Tässähän tulee näkyviin, että jopa tutkimuksissa on haluttu erotella miehet ja naiset johtajina toisistaan. Miksi? Pitääkö naisen sopivuutta johtajaksi oikein erikseen perustella tutkimuksissa vai piileekö siellä alla epäilys naisen sopivuudesta johtotehtäviin?

Johtajuudessa on paljon sukupuoleen liitettyjä stereotypioita

Toinen ihmettelynaihe on varsinkin mediassa käytävä keskustelu ja siellä julkaistut kirjoitukset, joissa pohditaan naisjohtajien eroja mieskollegoihinsa. Brittiläisessä ”laatulehdessä” Daily Mailissa julkaistiin taannoin kyselytutkimuksen tuloksia, jossa tällä vertailulla oikein mässäiltiin.  Toimittajat päätyivät jutussaan lopulta siihen johtopäätökseen, että mies on naista parempi johtaja. Perusteluna käytettiin mm. tällaisia argumentteja: ”Naiset ovat hormonaalisista syistä ailahtelevia, kyvyttömiä jättämään henkilökohtaiset asiat kotiin ja puhuvat pahaa selän takana henkilökunnasta. Naisjohtajien alaisuudessa työskentely on yksinkertaisesti sanottuna painajainen.” Sen sijaan miesjohtajista kerrottiin näin: ”Miesjohtajilla ei ole piiloagendoja, mielialanvaihteluja ja he ovat suorapuheisia.”

Höpön löpö, sanon minä. Minä olen urani aikana kohdannut runsain määrin johtajia ja voin rehellisesti sanoa, että niin miehissä kuin naisissa on niin juoruajia, selkäänpuukottajia, suorapuheisia, reiluja ja rehtejä ihmisiä johtajina. Eivät nuo asiat pelkästään sukupuoleen liity. Ne ovat enemmänkin heijastumia sukupuoliin liitetyistä stereotyyppisistä ennakkokäsityksistä.

Samanlainen stereotyyppinen kuva liittyy mm. tunnetaitoihin ja tunnejohtamiseen. Naisia pidetään yleisesti ottaen parempina ilmaisemaan tunteitaan ja johtamaan tunneilmastoa kuin miehiä. No, mietitäänpä tässä vaikkapa Ison Britannian entistä pääministeriä Margaret Thatcheria, Yhdysvaltain presidenttikandidaatti Hillary Clintonia tai Saksan nykyistä liittokansleria Angela Merkeliä. Eivät ainakaan nuo naiset johtajina ole antaneet kovinkaan vakuuttavaa kuvaa omista tunnetaito- ja tunnejohtamistaidoistaan. Minä olen urallani paljon kohdannut myös miesjohtajia, joilla on tunneosaaminen kohdallaan samoin kuin naisia, joilla niitä ei paljoakaan ole. Tämän takia sukupuoli ei tässäkään asiassa ole mikään ratkaiseva tekijä erotella sukupuolia toisistaan johtajina.

Ulkonäköasioita ja pukeutumista korostetaan liikaa puhuttaessa naisjohtajista

Kolmas asia, jossa mies- ja naisjohtajat erotellaan toisistaan, liittyy näinkin perinteiseen asiaan kuin ulkonäköön. Naisjohtajien ulkonäköä ja pukeutumista tarkastellaan kriittisesti, kun taa miehistä ei tässä yhteydessä mainita ollenkaan. Tämä naisten ulkonäköön liittyvät asiat esiintyvät tietysti muutenkin yhteiskunnassamme kuin pelkästään johtajissa puhuttaessa. Vaikuttaako siis ulkonäkö naisen arvoon ja osaamiseen johtajana?

Iltalehdessä (30.1.2016) oli jopa tällainen aiheen liittyvä otsikko: ” Naisjohtaja ei saa mokata ulkonäössään”. Teksti jatkuu, johonkin tutkimukseen perustuen, mm. näin: ” Naisjohtaja ei saa mokata ulkonäössään. Hänen pitää olla laitettu, mutta ei liian laitettu. Pirtsakka tai räväkkä ei kannata olla.” Miesjohtajista en ole vastaavia juttua pahemmin löytänyt.

Miesjohtaja saa siis olla minkä näköinen jöllikkä tahansa ilman, että hänen osaamistaan ja arvoaan johtajana epäiltäisiin. Bill Gates saa siis rauhassa pukeutua edelleenkin virttyneeseen kauluspaitaansa, Mark Zuckerberg t-paitaan ja likaisiin tennistossuihin ja Peter Vesterbacka huppariinsa. Eihän kyseisten herrojen ulkoista habitusta arvioida julkisesti, vaan enemmänkin keskitytään kyseisten herrojen toimintaan ja puheisiin. Miksi siis naisjohtajia ei kohdella näin?

Kaikille johtajille verkostoituminen on tärkeä ja hyvä asia

Minulta on joskus kysytty, että mitä järkeä on naisten verkostoitua keskenään esimerkiksi naisjohtajaverkostoiksi. Minä olen tähän kysynyt vastakysymyksen, että miksi naisjohtajat eivät muka saisi verkostoitua? Kaikki verkostoituminen on tärkeä ja hyvä asia. Kyllähän miesjohtajat verkostoituvat omiin hyväveliverkostoihinsa ja saunaklubeihinsa. Sitä paitsi naisjohtajaverkostoissa on hyvää se, että naiset kykenevät niissä ”buustaamaan” toisiaan ja antamaan hyviä vinkkejä toisilleen.

Tietenkin johtajien olisi hyvä verkostoitua myös ”sekaverkostoissa”. Siitä olisi varmaan kaikille eniten hyötyä. Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että kaikkien olisi pakko mennä väkisin saunomaan sekavuoroissa, jos sitä ei halua.

Sukupuolen korostamisessa johtajuuden yhteydessä ei ole mitään järkeä

Minua on parin viime vuoden aikana muutaman kerran pyydetty sekä Suomessa että Virossa puhumaan erilaisiin tilaisuuksiin ja seminaareihin naisjohtajille naisjohtajuudesta. Minä olen tähän kyllä mielelläni suostunut, mutta olen samalla sanonut kyselijöille, että vaikka olenkin johtamisen asiantuntija, en koe olevani mikään sukupuoleen sidotun johtamisen asiantuntija. Tätä johtajuuden sukupuolineutraalisuutta olenkin näissä esityksissäni ja luennoissani tuonut esille. Oma näkökulmani on kyllä välillä nostanut esille kriittisiä puheenvuoroja, mutta runsas keskustelu asiasta on aina hyvä asia.

Mielestäni sukupuolen korostamisessa johtajuuden yhteydessä ei ole mitään järkeä, sillä se tuo taas tuossakin elämän osa-alueessa esille ikiaikaisen vertailun ja kilpailun sukupuolten välille siitä, kumpi on parempi ja sopivampi jossakin asiassa. Näitä sukupuoleen liittyviä kilpailuja ja vertailuja nähdään jo liian paljon monissa muissa elämän osa-alueissa, kuten esimerkiksi onko mies tai nainen parempi vanhempi, ajamaan autoa, huolehtimaan kotitöistä jne. Minusta näissä kaikissa asioissa tärkeämpää olisi keskittyä siihen, miten kukin ihminen voisi kehittää omia taitojaan ja tulla paremmaksi ilman, että tarvitsisi miettiä kumpaa sukupuolta hän edustaa. Sama asia koskee todellakin myös johtajuutta.

Johtajan yhtenä tärkeimpänä tehtävänä on luoda luottamuksen siltaa omiin työntekijöihinsä

Johtajuudessa ei sukupuolella, ulkonäöllä, pukeutumisella ja yleensäkään ulkoisella habituksella ole mitään tekemistä johtajuuden kanssa.  Todellinen johtajuus on kiinni aivan muista asioista. Sukupuolta enemmän vaa’assa painaa se, osaako johtaja johtaa omilla taidoillaan ja esimerkillään.

Johtajan yhtenä tärkeimpänä tehtävänä on luoda luottamuksen siltaa omiin työntekijöihinsä. Luottamus syntyy ainoastaan ihmisten välisen kanssakäymisen, yhteistyön ja vuorovaikutuksen kerrannaisvaikutuksena. Jokainen asiansa osaava johtaja huolehtii siitä, että luottamuksen edellytykset ovat organisaatiossa kunnossa. Tämä tarkoittaa sitä, että työyhteisössä vallitsee avoin keskustelu- ja tiedotuskulttuuri, organisaation arvot ovat yhteneväiset, ihmisiä kohdellaan samojen pelisääntöjen mukaan, työntekijöistä välitetään ja heitä arvostetaan sekä organisaatiossa arvostetaan ammattitaitoa ja osaamista.

toinen-mielipide-lehtinen-2

Henkisesti vahva johtaja pystyy luottamaan omaan johtajuuteensa

Hyvän johtajan on oltava henkisesti vahva. Hänellä on oltava hyvä, terve itsetunto, mikä ilmenee hyvänä itsetuntemuksena ja itsensä johtamisena. Hän tiedostaa omat hyvät puolensa, mutta tunnistaa myös omat kehittämisalueensa. Hänelle tunnetilat ja niiden muutokset eivät ole mitään tabuja, vaan hän pystyy myös puhumaan ja keskustelemaan niistä. Tämän takia tunnejohtaminen on hänelle jokapäiväistä toimintaa. Henkisesti vahva johtaja pystyy luottamaan omaan johtajuuteensa samoin, kun hän kykenee ottamaan vastuun omista päätöksistään. Lisäksi hän uskaltaa ottaa hallittuja riskejä ja pystyy tarvittaessa myöntämään tekemänsä virheet.

Tärkeitä lisävahvuuksia hyvällä johtajalla on mm. organisaation taloudellisten realiteettien ymmärtäminen, ongelmanratkaisutaidot, kyky ja rohkeus tehdä myös vaikeita päätöksiä, erilaisten johtamismenetelmien hallitseminen ja niiden soveltaminen käytäntöön, nopea reagointikyky, hyvä intuitio sekä kyky visioida ja luoda strategioita.

Johtajuus ei ole, eikä saa olla, mikään sukupuolikysymys

Johtajan auktoriteetti ei synny pelkän hierarkkisen aseman kautta, vaan se on ansaittava joka päivä. Esimiestä voidaan pelätä, mutta häntä ei kuitenkaan tällöin arvosteta. Johtajuus on taitolaji ja sitä taitoa ei kaikille ole annettu. Johtajuutta voi kuitenkin myös kehittää ja opiskella. Mutta hyväksi johtajaksi ei kuitenkaan tule pelkästään koulutuksia ja erilaisia kursseja käymällä. Johtaja voi käydä lukemattomia koulutuksia olematta kuitenkaan yhtään sen parempi esimies kuin ennen näitä koulutuksia.

Johtajuuden kehittäminen lähtee liikkeelle omasta itsestään, omasta persoonasta sekä sen tiedostamisesta. Johtajuus ei ole, eikä saa olla, mikään sukupuolikysymys, vaan siinä on kyse ihmisestä ja ihmisten johtamisesta.

Jakoa
Esa Lehtinen
Esa Lehtinen

Esa Lehtinen (FM, MBA) on konsultti ja yritysvalmentaja sekä tulisieluinen ihmislähtöisen johtamisen esitaistelija. Hän on valmentanut niin Suomessa kuin myös Baltiassa ja Keski-Euroopassa yli 20 vuoden ajan erityisalueinaan johtaminen, esimiestyö sekä henkilöstön vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen kehittäminen. Esa kirjoittaa johtamiseen ja työelämän ilmiöihin keskittynyttä ”Konsultin jaarituksia” -blogia, joka on noussut Suomen tunnetuimpien alan blogien joukkoon.

7 Kommenttia
  • Harri Sutinen
    Posted at 09:17h, 24 elokuun Vastaa

    Kiitos Esa jälleen kerran puhuttelevasta blogista. Tunsin piston sydämessä/rinnassa puhuttaessa naisten ja miesten johtajuuden stereotypiasta – vai olisiko ollut lihasvenähtymä ja oire kuntosalikäynniltä. No joka tapauksessa en tunne olevani nuori tai vanhakaan, vaan ehkä mukiinmenevä iältäni ja kokemukseltani. Oman työurani aikana olen ollut ”palveluksessa” kahdessa suuressa organisaatiossa, eikä molemmissa ollut naisia johtaja-asemissa. Voin osaltani vain arvata, että ehkä stereotypiat johtuvat vain siitä että naisien johtamisesta ei ole ”yleistäjillä” kokemusta. Minä olen siinä mielessä etuoikeutettu ainakin edustamallani toimialalla siitä, että olen saanut toimia naisen alaisena. Naisen joka oli saanut johtamiskokemuksensa ja lisäopinnot johtamisesta puolustusvoimissa työskentelyn aikana. Olen kohdannut fyysisesti suuria johtajia, jotka ovat olleet henkisesti vajavaisia. Kun taas tämä ”rautarouva” oli fyysisesti pieni, mutta henkisesti suuri. Omalta kohdaltani pyydän anteeksi yleistämisen siitä, että naiset ovat parempia johtajia, mutta voin vain todeta että eipä ole hirveästi naisia näkynyt johto- tai johtoryhmätasolla edustamissani organisaatiossa. Joka on minusta valitettavaa.

    • Esa Lehtinen
      Esa Lehtinen
      Posted at 10:15h, 24 elokuun

      Terve Harri!

      Olet rohkea mies, kun uskallat julkisesti tunnustaa olleesi väärässä tässä asiassa. Arvostan sinua tästä. Itselläni kesti aikoinaan kauan myöntää ajatuksen sukupuolineutraakista johtamisesta todeksi. Me ihmiset turhan paljon vajoamme sterotyyppiseen ajatteluun liittyen erilaisiin ihmisiiin, rotuihin, uskontoihin, kulttuureihin ja sukupuoliin. Tästä stereotyyppisestä jaottelusta syntyvät juuri ne riidat, epäluottamus ja kiistat ihmisten kesken, jotkarepivät tällä hetkelä koko maailmaa. Ihmisten pitäisi todella opetella tuntemaan paremmin muitaihmisiä yksilöinä ja ihmisinä

  • Jouko Heikkilä
    Posted at 16:32h, 24 elokuun Vastaa

    Niin, pitäisi keskustella siitä, mikä tekee johtajasta hyvän (kun se ei ole sukupuoli?) Pitääkö naisen(kin) johtajana olla ”rautarouva” ja saanut johtamisoppinsa puolustusvoimissa, jotta olisi hyvä johtaja? Onko Harri rohkea mies, kun tunnustaa julkisesti oleensa väärässä (miesjohtajana hän olisi varmaan erityisen rohkea)? Joihinkin Esankin edellä mainitsemiin mainitsemiin hyvän johtajan ominaisuuksiin, kuten itsetuntoon, kyllä vaikuttaa sukupuolirooleihin pohjautuva kasvatus ja kulttuuri, Empatiakykyä Esa ei mainitse, Useinhan sen katsotaan haittaavan johtajan kykyä tehdä vaikeita henkilöstöä koskevia päätöksiä (eli siis antaa potkuja). Tiettävästi nykyisistä (huippu-) johtajista keskimääräistä suurempi osa on luokiteltavissa psykopaateiksi (ja psykopaatillahan ei tässä tarkoiteta sarjamurhaajaa, mutta siihen liittyy mm. empatiakyvyn puute.).

    • Esa Lehtinen
      Esa Lehtinen
      Posted at 17:39h, 24 elokuun

      Terve Jouko!

      Nuo empatiataidot sisältyvät tunnejohtamisen taitoihin, sillä ilman empatiaa ihminen ei kykene ymmärtämään omia eikä toisten tunteita puhumattakaan sitten tunteiden johtamisesta. Mielestäni hyvä itsetunto on edellytys johtajalta, olkoon hän sitten mies tai nainen. Ilman tätä johtajasta ei voi tulla hyvää johtajaa. Nykyään kyllä monilla naisilla, jotka toimivat johtajina, on hyvä itsetunto. Toisaalta taas miesjohtajissa on paljon niitä, joilta tämä taas puuttuu. Mitä taas tuohon psykopaattiasiaan tulee, luin jostain tutkimuksesta, että koko väestöstä noin 1 – 2 prosenttia arvioidaan olevan eri asteen psykopaatteja. Sen sijaan johtajissa vastaava luku on 4 – 5 prosenttia. Joten johtajissa heidän osuutensa on suurempi kuin koko väestössä.

  • Harri Sutinen
    Posted at 13:12h, 25 elokuun Vastaa

    Mielessäni on pyörinyt asia – lause Esa kirjoituksestasi ”Ihmisten pitäisi todella opetella tuntemaan paremmin muita ihmisiä yksilöinä ja ihmisinä”. Tässä on juuri se ydinongelma, kun johtajilla/esimiehillä/alaisillakaan ei ole aikaa toisilleen. Minä olen saanut kymmeniä, jollei satoja sähköposteja johdolta, mutta en ole heistä suurta osaa kasvotusten kohdannut. Asiat hoidettiin komentoketjun kautta, jolloin asiat eivät koskaan saaneet kasvoja. Isoissa organisaatiossa välimatkat niin fyysisesti, kuin henkisesti on pitkät. Valitettavaa on että useimmiten lähestyessä ovet ovat monesti kiinni ja punainen valo palaa oven pielessä. Kalenteria ei ole näkyvissä, jotta voisit varata keskusteluun aikaa. Soitto kiireiselle sihteerille antaa todellisuuden..

    • Esa Lehtinen
      Esa Lehtinen
      Posted at 19:37h, 25 elokuun

      Johtajalla on oltava kasvot, ja samalla hänen on tunnistettava omat alaisensa yksilöinä. Hyvät johtajat opettelevat tuntemaan alaisensa ihmisinä. Se on jännä juttu, kun firman koko kasvaa, niin yleensä samassa suhteessa johtajan läsnäolo omien työntekijöittensä lähellä vähenee. Usein heiltä kysyttäessä syytä tähän vähäiseen näkymiseen, kertovat he tavallisesti syyksi lakonisesti: kiire. Johtajalla ei koskaan saisi olla niin kiire, että hänellä ei ole aikaa ydintehtäväänsä eli ihmisten johtamiseen. Ne hetket eivät tarvitse olla pitkiä ja monimutkaisia, vaan usein riittää pelkkä läsnäolo, hymy, tevehdys tai muutama sana. Näin työntekijä saa tunteen siitä, että johtaja arvostaa häntä. Olen kuullut tarinan keisari Napoleonista, joka usein tarkasti joukkojaan ennen taisteluita tai taistelujen jälkeen paraateissa. Hänen kerrotaan aina etukäteen opetelleen joidenkin sotilaittensa nimet, sukutaustat ja kotipaikat ulkoa. Sitten paraatissa ollessaan hän muka vahingossa pysähtyi jonkun sotilaan eteen, lausui hänen nimensä ja kertoi terveisiä hänen perheelleen. Tottakai tämä sotilas ja muut hänen ympärillään kokivat saaneensa arvostusta johtajaltaan, tunsivat ylpeyttä kuulua hänen armeijaansa ja olivat valmiina jopa menemään kuolemaan hänen puolestaan. Näin hyvä johtaja opettelee tuntemaan alaisensa

  • Hanna Kantanen
    Posted at 15:22h, 06 marraskuun Vastaa

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Järkevää asiaa tiiviinä pakettina. Olisinpa lukenut tämän muutama vuosi sitten aloittelevana esimiehenä. Olen aiheesta erittäin kiinnostunut, koska olen nuori nainen johtavassa asemassa miesvaltaisella alalla. Koen omien kokemusten perusteella, että erityisesti tuo henkinen vahvuus on oleellista, jottei tarvitse lähteä erittelemään nais- ja miesjohtajia. Kaikki lähtee omasta asenteesta. Kun ei tee itse asiasta turhaa numeroa, mutta vaatii kuitenkin reilua kohtelua, niin keskitytään asioihin eikä sukupuoleen. Mielenkiintoista on pohtia, mitkä asiat elämän varrelta vaikuttaa tuohon henkiseen vahvuuteen. Pohdin tätä Neiti Johtaja -blogissani. Olisi hienoa jos kerkeäisit käydä sparraamassa komenttilla!

Osallistu keskusteluun