Johtaminen on palveluammatti

Johtaminen on palveluammatti

Johtajat tykkäävät jalkauttaa. Jalkauttaminen on tärkeää. Miten muuten ihmiset tietäisivät, mitä on päätetty. Jalkautusprosessi osoittaa, missä palaverissa jalkautus laitetaan liikkeelle ja kuka kertoo seuraavaksi ja kenelle. Jalkautuksen kuittaus lopulta ja jalkautus on jalkautettu ja kaikki ovat olleet jalkautuksen kohteena ja jalkauttaneet itselleen jalkautuksen?

Johtajat tykkäävät tehdä toimenpiteitä. Jalkautus on toimenpide. Samoin motivointi on toimenpide. Ja varsinkin tavoiteasetanta on toimenpide. Toimenpiteet ovat hyviä, niillä voi ohjata ihmisiä. Niitä voi antaa tehtäviksi ja niitä voi seurata. Toimenpiteet ovat johtamista.

Sellaista se on ollut, johtaminen. Siis ollut. Johtamisen malli, kun on otettu sotajoukkojen johtamisesta. Suurin osa kai ei ole mennyt sotimaan ihan kauhean mielellään, eikä menisi nyt.

Siksi tarvittiin toimenpiteitä. Toimenpiteet johtavat toimintaan.

Toinen Mielipide | Aittamäki

Toimenpiteitä aikaan saava toimintamalli tuotiin tantereelta tehtaisiin. Saatiin ihmiset toimimaan ja pelkäämään johtajia. Sotajohtajiakin pelättiin.  Kun pelkää, ei tykkää. Kun ei tykkää, ei tee. Kun ei tee, tehdään toimenpiteitä.

Työtään rakastavia johdetaan palvelemalla. Ei jalkauteta, vaan luodaan olosuhteita, joissa asia voi jalkautua. Tarjotaan viestintäkanavia ja –tapoja, kullekin valittavaksi. Kun voi valita, niin on aktiivinen. Kun valitsee itse, sisäistää. Vaihtoehdottomuus on aina pakkoa. Pakko on pahasta. Pakko tekee passiiviseksi.

Työtään rakastavia ei motivoida. Työtään rakastaville tarjotaan parhaat olosuhteet motivoitua. Motivaatio syntyy sisältä, oikeissa olosuhteissa. Jos johtajan pitää alkaa motivoida on joko johtaja tai johdettava väärässä paikassa. Hulluimmissa tapauksissa johtaja motivoi ensin tavoitteet ja sitten alkaa motivoida tekemistä. Käärmettä pyssyyn, raskasta kaikille.

Työtään rakastavia ei laiteta avokonttooriin tai huoneisiin. Työtään rakastavat sijoitetaan niin kuin he toivoisivat itsensä sijoittavan. Yksi tykkää huoneesta, toinen hallista. Toinen rakastaa rauhaa, toinen rokkia. Johtaja palvelee järjestämällä olosuhteet. Työ ja olosuhteet motivoivat, ei johtaja.

Työtään rakastavia johdetaan rakastamalla. Rakkauteen vastataan rakastamalla. Kun johtaja on ensin valmis antamaan, hän myös saa. Kun johtaja antaa kaikkensa, hänen on mahdollista saada kaikki. Kun työtään rakastavaa palvelee, hän palvelee takaisin.

​Tulokset seuraavat toisten tukemista.

Kun välitetään, on rajat rakkautta, kun pakotetaan, on rajat rangaistus. Rakkauden rajoissa halutaan olla, pakon rajoista halutaan pois.

Johtaja. Mistä voit siis tietää, johdatko työtään rakastavia? Jalkautatko? Motivoitko?