Johtaja ilman egoa on mahdollistaja

Kulmahuone, hieno titteli ja aina oikeassa. Perinteinen mielikuva johtajasta? Olipa organisaatio kuinka tasaiseksi siloiteltu tahansa, katsotaan kokemuksen tai tittelin perusteelle tiettyjä ihmisiä ylöspäin työympäristössä. Tämä on toki oikein, jos se on ansaittua. Johtaja sitä ei kuitenkaan voi vaatia.

Johtajana tehtäväsi ei ole vain käskyttää ihmisiä nätteihin riveihin, vaan mahdollistaa. Siten työntekijäsi pääsevät kehittymään ja tekemään työnsä parhaaksi näkemällään tavalla visiosi mukaan.

Olet valikoinut rekrytointiprosessissa heidät. Jos olet tehnyt sen oikein, ei sinulla pitäisi olla huolta siitä, tehdäänkö asiat tarvittavalla tavalla. Tulet toki välillä tökkimään heitä oikeaan suuntaan, jos huomaat, että mennään väärille raiteille ja lujaa. Se on myös tehtäväsi mahdollistajana.

Tämän pitäisi kuitenkin olla poikkeus enemmän kuin sääntö, ellet halua yrityksestäsi nukketeatteria, jossa sinä toimit nukkemestarina.

Johtajan ego hidastaa koko yritystä. Johtaja, jolla on ego aina painolastinaan, pelkää näyttää tietämättömyyttään, mikromanageroi ja voi pahimmillaan hidastaa kehitystä. Raskaalla egolla varustettu johtaja ei halua, että kehitys menee yli hänen mukavuus- ja osaamisalueensa. Kukaan ei ole häntä parempi.

Nykyaikana on naurettavaa kuvitella, että osaisit kaiken jatkuvasti kehittyvässä maailmassa. On siis aika riisua ego ja ymmärtää, että olet hankkinut parhaat tekemään asiat paremmin kuin sinä. Mahdollista se ja kommunikoi visio lopputuloksesta sekä näe sen vision toteutuminen.

Ilman egoa toimiva johtaja kysyy ennemmin työntekijöiltään, miten hän voi mahdollistaa näille parhaat edesottamukset menestykseen. Joskus tämä tarkoittaa, että mennään itsekin kädet savessa. Sillä se johtajan paikka ansaitaan työntekijöiden silmissä.

Jakoa
Juha Pihkakoski
Juha Pihkakoski

Juha on Aboadin toimitusjohtaja ja liiketoimintalähtöisen markkinoinnin sanansaattajana. Kansainvälisesti kokenut digitaalisen ja B2B-markkinoinnin tekijän kiinnostuksen kohteisiin kuuluu myös yrittäjyys ja moderni johtajuus.

Ei kommentteja

Osallistu keskusteluun