Uskallatko päästää markkinoinnin irti?

Uskallatko päästää markkinoinnin irti?

Olen tehnyt markkinoinnin töitä lähes koko urani ajan. On riittänyt, että perusasiat on pidetty pyörimässä ja on osallistuttu kokouksiin, joissa on käsitelty varovaisia värin muutoksia tai verkkosivun navigaation kevyttä viilausta. Muutokset ja viilaukset on vielä kierrätetty johdon kautta ihan vaan varmuuden vuoksi.

Motivoivaa? Not. Tuottavaa? Juu, ei.

Kummastelen sitä, miten yritykset edelleen pyrkivät hyssyttelemään markkinointitiiminsä hiljaisiksi presentaatioiden viilaajiksi ja vartioimaan sitä, mitä tiimin jäsenet julkaisevat. Markkinointi joutuu sitten puuhastelemaan turvallisia pikkuasioita saaden aikaa juuri niitä pikkutuloksia, jos niitäkään. Markkinoinnin rooli on eksyksissä.

Eksyksissä rimpuileminen on todella epämiellyttävää. Pyöritään varovasti ympyrää ja lasketaan sitten vaikka omia haparoivia askelia tuossa ei-mihinkään johtavassa labyrintissä. Tällaista markkinoinnin mittaamista olen itsekin joskus tehnyt. On mitattu vähän kävijöitä, vähän klikkauksia, vähän tykkäyksiä. Kiva saada vähän numeroita pöytään niin johto on tyytyväinen. Ja tähän johto on ollut tyytyväinen.

APUA.

Tuloksellisen markkinoinnin onnistuminen vaatii paljon paitsi markkinointitiimin jäseniltä, myös yritysjohdolta. Se vaatii hyviä rekrytointeja markkinointitiimiin, jotta uskalletaan luottaa tiimin tekemisiin.

Se vaatii yrityskulttuurin muovaamista avoimeksi ja virheitä sallivaksi, jotta uskalletaan toimia julkisesti ja kestetään ketään syyttelemättä se rapa, joka onnistumisten välissä joskus roiskuu. Markkinointi suljettujen ovien takana, julkisuutta vältellen on vähän hankalaa noin tulosten kannalta.

Se vaatii panostamista työkaluihin, jotka poistavat laput markkinoinnin silmiltä ja auttavat tunnistamaan asiakkaan ja hänen toimensa jo varhaisesta vaiheesta aina asiakkuuteen saakka ja vielä sen jälkeenkin. Sama työkalu vapauttaa markkinoijan puuhastelulta ja mahdollistaa toimien kehittämisen mitatun datan pohjalta. Työkalu maksaa, mutta mikäli näkyvyys toiminnan tuloksiin on heikko tai hajanainen, markkinointitiimisi on kuin sokea turistiopas, jolla ei ole edes opaskoiraa.

Se vaatii markkinoinnin kokonaiskuvan ymmärtämistä sillä tasolla, että ymmärretään millä mittareilla mitataan markkinoinnin tulosta, millä taas markkinointi voi itse ohjata pienemmän raekoon tekemistään.

toinenmielipide-marioksanen

Kyllä. Markkinoinnin irti päästäminen vaatii panostusta, mutta ennen kaikkea uskallusta. Rohkeutta voi hakea ajatuksesta, että vastuu kuuluu vapauteen yhtä kiinteästi kuin nenä päähän. Jos olet onnistunut rekrytoimaan oikeanlaisia markkinoijia, he eivät pakene kuullessaan sanan tulosvastuu. He ottavat sen tervetulleena haasteena, mahdollisuutena osoittaa arvonsa ja kasvattaa merkitystään koko yritykselle.

Niin ja kuka siis on ollut niin rohkea, että on päästänyt markkinoinnin irti? Sen voi päätellä markkinoinnin laadusta, pitkäjänteisyydestä ja julkaisurytmistä, sillä vain avoimessa, markkinointiin luottavassa yrityksessä voidaan toimia niin ketterästi, että tällainen markkinointi toimii.

Meillä toimii ja siitä olen todella kiitollinen.