Tee työtä, jota rakastat. Oikeasti.

Toimittaja Tuomas Enbuske mainitsi eräässä radiohaastattelussa, että suomalaiset tykkäävät työstään enemmän kuin myöntävät. Tajusin, että se on totta. Emmekö saa tykätä työstä tai työnteosta? Vai eikö sitä saa sanoa ääneen?

“Työn imu on työhön liittyvää innostumista ja iloa kuvaava käsite. Sillä tarkoitetaan myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa työssä. Henkilöstön työn imu ja työpaikan tuottavuus kulkevat käsi kädessä”, kerrotaan Työterveyslaitoksen sivuilla.

Usein kuulee marmatusta työstä ja työpaikasta. Se on hyväksytty puheenparsi kahvilla tai kotona, jopa työpaikan lounaalla. Väitän, että olemme oppineet tietynlaisen tyytymättömyyden ja valittamisen diskurssin. Mikä työnteossa on niin vastenmielistä – eikö sen päinvastoin pitäisi olla iso ilo?

toinen-mielipide-santalo

Olen todistanut tarinoita ihmisistä, jotka ovat pysyttäytyneet epätyydyttävässä työssä ja odottaneet eläkepäiviä, jotta voivat alkaa nauttia elämästä. No, eläkepäiviä ei ole ehtinyt tulla tai ne ovat kuluneet sairastellessa. Hampaat irvessä on oltu työssä, jota vihataan. Eletään vuosittaisen etelänmatkan ja kesälomien voimalla. Ovatko he olleet hyviä asiakaspalvelijoita, kollegoita tai tuottavia, hyvinvoivia ja onnellisia ihmisiä? Tuskin.

Äitini antoi erilaisen kuvan. Hän rakasti työtään. Hän toimi työelämänsä lukion ruotsinkielen lehtorina ja oli työssään erinomainen. Hän välitti työstään, oli siitä ylpeä, puhui siitä paljon ja kehitti itseään ja työyhteisöään. Hän arvosti oppilaitaan ja eikä kertaakaan neljäänkymmeneen vuoteen mennyt oppitunnille sitä valmistelematta. Miksi hän oli työssään hyvä? Siksi, koska rakasti ja arvosti sitä, mitä teki. Uskon, että sadat nuoret ja aikuiset puhuvat nykyään ruotsia, kiitos hänen inspiroivan otteensa.

On mieletöntä tuhlausta, että työtä tekevät ihmiset, jotka eivät välitä siitä, mitä tekevät tai jopa inhoavat sitä. Se on vaarallista yksilön ja työyhteisön hyvinvoinnin, mutta myös yrityksen, organisaation ja jopa kansantalouden kannalta. On selvää, että työtyytyväisyys ja tuottavuus kulkevat käsi kädessä. Miksi sitten olemme työssä, josta emme pidä? Vai pidämmekö oikeasti, mutta emme voi myöntää sitä? Tuntuu, että positiivisuus koetaan Suomessa joskus uhkana. Emme saa kailottaa töissä tai sosiaalisessa mediassa, kuinka paljon työstä nautimme. Se olisi naurettavaa. Suhtautuminen työhön kuitenkin vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin sekä tuloksellisuuteen, joten olisi aika muuttaa diskurssia. Tähän pitää aidosti kiinnittää enemmän huomiota niin yksilön kuin työnantajan puolelta.

Esimerkiksi verkkokenkäkauppa Zappos tarjoaa työntekijöilleen muutaman kuukauden työssäolon jälkeen tietyn rahasumman, jos työntekijä haluaa jättää työnsä. Näin yritys varmistaa, että ne jäävät, jotka todella pitävät siitä, mitä tekevät. Lienee muitakin hyviä tapoja. Pitkälti kyse on siitä, että yksilö löytää tekemistä, josta tykkää. Myös työtehtävien kehittämisellä ja muutoksella saman työpaikan sisällä on merkitystä.

Uskon, että uusi sukupolvi on tajunnut, että työ vie elämästä niin suuren osan, että siitä on parempi nauttia. Ei puhuta enää työn ja vapaa-ajan balanssista vaan niiden integroimisesta. Siinä, että rakastaa työtään ja sanoo sen jopa ääneen, ei pitäisi olla mitään väärää. Työssä voidaan myös viettää yhä enemmän aikaa, jos siinä yhdistyvät intohimo, ystävät, toimeentulo ja ilo. Mielestäni on väkinäistä yrittää liiaksi erotella työtä ja vapaa-aikaa. Tiputetaan hanskat klo 16.15 – jotenkin niin vanhanaikainen ajattelutapa.

Digitalisaatio mahdollistaa työn missä ja milloin vain. Mikset siis tekisi työtä silloin, kun se sinulle sopii? Tai siellä, missä viihdyt ja niiden kanssa, jotka antavat sinulle voimaa? Toki ymmärrän, ettei tämä ole kaikkialla mahdollista; ei lentoemäntä tai trukkikuski voi tehdä töitä etänä. Mutta hekin voivat pitkälti määritellä, ovatko sellaisessa työssä, josta nauttivat.

Toimittaja ja valmentaja Pekka Seppänen kirjoitti 12.6. Hesarin kolumnissaan, ettei terveys kärsi siitä, että käy säännöllisesti töissä, päinvastoin. “Työtä voi syyttää mistä tahansa, koska työ ei voi puolustautua.” Hän mainitsee, että jos työpaikalla on kamalaa, syy tuskin on työssä. Todennäköisempi syyllinen ovat ikävät ihmiset.

Jokainen meistä voi siis katsoa peiliin.

Jakoa
Jenni Santalo
Jenni Santalo

Jenni Santalo on viestinnän ja markkinoinnin ammattilainen, joka on kiinnostunut uudenlaisesta työelämästä, työkulttuurin kehittämisestä, start-up -mentaliteetistä isoissa yrityksissä ja organisaatioissa sekä digitaalisesta myynnistä ja markkinoinnista. Jenni työskentelee Tiedolla sosiaalisen median, digiviestinnän ja -markkinoinnin parissa, ja on ihanan pikkupojan äiti.

Ei kommentteja

Osallistu keskusteluun