Kokenut markkinoija on kauhistus (Suomi uuteen nousuun)

Kokenut markkinoija on kauhistus (Suomi uuteen nousuun)

Let’s face it. Maamme on täynnä kokeneita markkinointi-ihmisiä, joille ei ole juurikaan mitään käyttöä. Kukaan ei halua heitä töihin, vaikka heillä on pitkä kokemus. Yleensä syynä tähän pidetään ikärasismia. Mielestäni näillä kokeneilla osaajilla kuitenkin vielä suurempi taakka. Pitkä kokemus.

Niin, olen todellakin sitä mieltä. Katsokaas, kokenut markkinointi-ihminen hakee työpaikkaa pitkällä työkokemuksella ja nimekkäillä titteleillä. Haastattelussa kerrotaan tarinoita siitä, kuinka on tehty ja valvottu mainontaa, kirjoitettu tiedotettu lehdistölle ja rakennettu messuja ja kampanjoita. Niin, ja edellisessä työpaikassa tehtiin myös verkkosivut ja perustettiin Facebook-tili.

Ongelmana on kuitenkin se, että vaikka uusiin työpaikkoihin haetaan markkinoijia, heiltä ei ensisijaisesti odoteta mitään näistä asioista, sillä ne ovat juuri sitä, mistä yrityksiä kehotetaan pyrkimään pois.

Yritysten on pakko uudistua

Yritykset haluavat markkinoijalta kokemusta, mutta ei niistä asioista, joista monen CV täyttyy. Oikeanlainen kokemus pitää sisällään Instagram-mainonnan hallintaa, kasvuhakkerointia, blogaajasuhteiden osaamista, markkinointiautomaatiota, yhteisömanagerointia, livevideotuotantoa ja agilea marketingia.

Kyseessä on laaja ongelma, missä tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa. Suomen uuteen nousuun tarvittaisiin hyviä osaajia, jotka edistävät ja tekevät liiketoimintaa uusilla tavoilla. Uudet tavat taas tarvitsevat kaverikseen ihmisiä, jotka osaavat vältellä sitä vanhaa tarpeeksi tehokkaasti.

Median murros synnyttää uutta

Journalistit ovat edellä markkinoijia tässä kehityksessä. Median murros on muuttanut journalismia jo aikaisemmin, ja porukan fiksuimmat, sinnikkäimmät ja rohkeimmat ovat keksineet koko ammattia ja toimialaa uusiksi jo tovin aikaa. Sen seurauksena media uudistuu, vaikkakin Feeniks-linnut syntyvät uusista paikoista ja uusiin sulkiin.

Markkinoijien pitää keksiä itsensä uudestaan. Pitää päästää irti vanhasta hyvästä, sillä se ei enää toimi. Pitää lähteä opiskelemaan ja kokeilemaan uutta, ja pitää tehdä se täysillä, ei vanhaa muuttaen. Oma uusi nousu vaikuttaa myös Suomen uuteen nousuun.

toinen-mielipide-saarikko

Helppo sun on sanoo

Itsekin voisin alkaa brassailemaan neljännesvuosisadan mittaisella CV:llä, joten tiedän mistä on kysymys. Tärkeämpänä pidän kuitenkin sitä, mitä olen oppinut ja tehnyt viimeisten vuosien aikana.

Osaatko rakentaa WordPress-sivuston alusta lähtien? Oletko rakentanut aivan uudenlaisen blogaajayhteisön? Oletko järjestänyt (tai edes osallistunut) hackathoniin? Oletko tehnyt kokeellista yhteisömanagerointia? Onko sinulla oma vlogi? Oletko tehnyt markkinoinnin automaatiota? Onko ketterä markkinointi tuttua? Osaatko kasvuhakkeroida? Kymmenen vuotta sitten mitään näistä ei ollut edes keksitty.

Pitkän kokemuksen markkinoijilla on siis mahdollisuuksia. Ne vaativat vain vanhan poisoppimista ja uuteen hyppäämistä täysin rinnoin. Älä siis usko konservatiiveja – diginatiiviksi voi myös oppia.

Älä ole kauhistus, ole uuden nousun airue.