Älä pelkää pimeää

Tuo ei toimi meidän toimialalla.

Tämä saattaa olla kallein kommentti, mitä korporaatioiden kammioista kuulee. Useat toimijat tekevät aivan turhaan toiminnastan vaikeaa vastustamalla muutosta. Monella meistä on hyvinkin yksinkertaisia ongelmia, joita emme halua ratkoa, koska pelkäämme yksinkertaisesti liikaa totuuden kohtaamista silmästä silmään.

Suomen sisäänrakennettu suunnittelukulttuuri on tuonut monta hyvää asiaa ja johtanut myös valtaviin menestysaskeliin aikojen saatossa. Nyt on kuitenkin akku lopussa. Emme voi enää odottaa onnenkantamoisia ja jatkaa jahkailua ja päätösten heivaamista seuraavalle halffille tai hallituskaudelle. Jos liikevaihto on laskussa ratkaisu on harvoin huoneiden maalaaminen harmaalla. Tutuilla ja turvallisilla tempuilla saadaan samoja ruosteisia ratkaisuja kuin eilenkin. Älä mieti ja mumise, vaan muuta ja mittaa.

Miten voi olla, että aikuiset ihmiset pelkäävät puolustaa ajatuksiaan teoillaan töissä, kun samalla kotona kasvatetaan Pikku-Pekasta ammattifutaria armeijakurilla. Kotona on kyllä Kapteeni kehissä ja huomenna mennään taas töihin imemään tuttia. Törmäämme kaikki tähän jatkuvasti. Ei ole rohkeutta tehdä mitään kunnon päätöksiä.  Oli kyse valtiomme tai yritystemme hallituksista tai henkilöstön palkitsemisesta. Väsynyttä vasuritennistä. Aina jonkun muun pitäisi tehdä jotain jollekin. Nyt olemme kuitenkin tilanteessa, jossa Härmällä ei ole enää varaa haukotella.

Miten voi olla, että samalla kuin kitisijät kiukuttelevat kaameaa kurjutta, edelläkävijät voivat päättää perustavansa maailman mahtavimman bisnesseminaarin Jyväskylään, maailman menestyneimmät mobiilipeliyritykset Muumilaaksoon tai tehdä viinasta vientituotteen? Kerron miksi. Tälläiset rohkeat rakentajat eivät pelkää pimeää. Jos tulee peikko peilistä, niin purskautetaan peijakasta päähän Pepsodentilla. Supercell on tunnetusti uskaltanut hylätä valtaosan peleistään, kunnes positiivinen vaste on niin voimakas, että asiakkaat huutaa encorea. Hyvä puoli tässä on se, että jokainen meistä voi aloittaa joukkojen johtamisen ja itse päättää oman tekemisensä tason. Vaikka heti. Tarvitsee vain lopettaa haukottelu, hulauttaa Berocca huiviin ja alkaa huomenna hommiin rohkeilla ratkaisuilla.

toinen-mielipide-leino

Parahin päättäjä. Voitko reilusti katsoa päivän jälkeen peiliin ja todeta: Tein tänäänkin ihmisten ja paremman huomisen vuoksi sen mitä piti, en vain sitä mitä vaadittiin. Voit itse, ja vain itse vaikuttaa joka päivä oletko todellinen liideri vai vain tuttujen tehtävien diileri.

Tämän kirjoituksen sanoma on sanoa suoraan, että missä toiminnossa työskenteletkin, sinun on syytä nähdä maaiman muutoksissa uusia mahdollisuuksia ja auttaa kaveriasi olemaan pelkäämättä uusien asioiden kohtaamista. Triplaa markkinointibudjetti. Aloita se blogaaminen tänään. Hylkää harmaa hyllytuote. Palkkaa milleniaali johtoryhmän jäseneksi. Vie henkilöstö viikoksi Venetsiaan, vain koska voit ja kulttuuri niin kutsuu. Tehdään yhdessä niitä asioita, joita tarvitsee tehdä, jotta pääsemme yhdessä ponnistamaan pitkälle eteenpäin. Parahin päättäjä, älä turhaan pelkää pimeää.

Jakoa
Sani Leino
Sani Leino

Sani Leino on myynnin ja muutoksen sanansaattaja, joka näkee mahdollisuuksia muuttuvassa maailmassa. Sanin uskoo sosiaaliseen liiketoimintaan, ja kannustaa rohkeisiin kokeiluihin.

Ei kommentteja

Osallistu keskusteluun