Blogi

  • Suurin vaaramme ei ole se, että viemme tarinallistamisen överiksi, vaan että emme vie! Tarinallistaminen ei toimi, jos jäämme vanhaan tuttuun samisteluun, hajuttoman ja mauttoman tekemisen maastoon.

  • Tarjota sitä mitä asiakas oikeasti tarvitsee. Tämähän on monissa tapauksissa täysin eri asia kuin se mitä asiakas ensi kohtaamisella haluaa.

  • Hukumme ennustuksiin tekoälystä, robotiikasta ja boteista. Älyteko olisi ylistää inhimillisyyttä. Robotit ovat loistavia olemaan robotteja. Robotit yrittävät imitoida ihmistä, mutta miksi ihmiset yrit

  • ”Tekoälyn ja robotiikan jatkuvasta kehityksestä huolimatta perusasia johtamisessa on yhä se, että ihminen johtaa ihmistä!

  • Oleellista on omien ajattelu- ja toimintamallien tiedostaminen ja rohkea kyseenalaistaminen.

  • Jokaisen yrityksen tulisi miettiä tarkkaan mitkä kohtaamiset kannattaa viedä verkkoon kustannusten näkökulmasta. Mutta samanaikaisesti olisi syytä miettiä vielä tarkempaan, mitkä ovat niitä kohtaamisi

  • Voisiko bisneksen nelinkertaistaminen olla vähintä mitä tavoittelemme? Voisiko 100-kertaistaminen olla normi ja moonshotti sitten se iso juttu?

  • Mikä meitä vaivaa? Miksi emme murtaudu organisaatiorakenteiden ja vääristävien perinteisten ajattelutapojen kahleista ja pureudu siihen, miksi asiakas ostaa?

  • Toisen Mielipiteen businessroastissa vieraana Elina Koivumäki ja henkilöbrändäys juridisesta näkökulmasta

  • Toisen Mielipiteen businessroastissa vieraana Mikko Hyppönen ja aiheena henkilöbrändäyksen riskit.

  • “Rakas tyttäreni - Aina pitää vastata, koska se on kohteliasta. Toiselle tulee siitä hyvä mieli. Vasta sitten kun pääset bisnesmaailmaan voit lopettaa muille ihmisille vastaamisen. Siellä se on sallit

  • Jos koet toimialasi tylsäksi etkä usko, että tarinasi kiinnostaa asiakkaita, muista, ettei tylsiä aiheita ole olemassakaan – on vain tylsiä kertojia.

  • Strategiseen kulttuuriimme liittyvät ehdoton keskenään kilpailun kielto sekä keskinäistä luottamusta vahvistavien rakenteiden ansiosta meillä ei tunneta tarvetta pitää itselle ammatillisesti edukasta

  • Suomen hyvinvoinnin ja vaurauden taso perustuu siihen, että kuinka hyvin osaamme markkinoida ja myydä brändejämme ulkomailla.

  • Mitä jos olisit nopealiikkeinen jokapäiväisessä työssä ja kärsivällinen pitkässä juoksussa?

  • Me asiantuntijat jätämme vastuun siitä, mitä tehdään, mielellään asiakkaalle. Olemme henkisiä alihankkijoita. Kaupallisen kehityksen alimmalla asteella.

  • Aika usein törmää ajatukseen, että meille on syntynyt kaikki mulle heti nyt -sukupolvi, ja se on tullut työelämään. En usko. Olen törmännyt aivan toisen kaltaisiin esimerkkeihin.

  • Teoriasokeus saa meidät toimimaan vain näkymättömässä maailmassa, ei näkyvässä.

  • Suomalainen insinöörikansa uskoo tuotteisiin ja tuotekehitykseen. Myynti ja markkinointi astuvat kuvaan vasta, kun tuote on valmis. Mitä luulet, saako tuotteesta vielä tässä vaiheessa asiakaslähtöisen

  • Rakas tyttäreni, mitä voisinkaan tehdä nyt ja tulevaisuudessa, ettet sulkisi pois vaihtoehtoja aivan liian aikaisin?

  • Jos organisaatiokulttuurin sanotaan syövän strategian aamupalaksi, niin vittuileminen puolestaan syövyttää ja sairastuttaa pysyvästi yrityksen kulttuurin. Se lamauttaa ja muuttaa lopulta yrityksen ilm

  • Markkinoijaa tekoäly ei tee tarpeettomaksi. Markkinoijalle tekoälystä tulee luottokumppani.

  • Suomessa, jossa riskinottoon on lähes traumaattinen suhtautuminen, moni päätyy yrityksensä myymiseen.

  • Jos haluamme välttää virheitä, on syytä panostaa robotteihin. Mutta koska ainakin toistaiseksi ihmisyys ja inhimillisyys koetaan monella tapaa arvokkaammaksi kuin virheettömyys, voitaisiinko päättää t

  • Joko business planeissa kerrotaan askelmerkit, joiden avulla yrityksestä rakennetaan media?

  • On suorastaan hulluutta täyttää toimistoa saman henkisillä tyypeillä, jos halutaan aidosti uutta ajattelua.

  • Kun ihmiset kokevat olevansa aidosti yhtä tiimiä ja tuntevat organisaationsa erityispiirteet, voidaan heille antaa uudenlaista vastuuta – vaikkapa uuden esimiehensä rekrytoinnissa.

  • Onko koolla väliä? Mainonta on numeropeliä. Suostumusmarkkinointi tarvitsee tuhat kertaa vähemmän sivulatauksia kuin massamarkkinointi päästäkseen samaan näkyvyyteen. Datan ei tarvitse olla isoa, kun

  • Yrittäjän on oltava tekevästi edelläkävijä, jotta voi oikeasti visioida ja palvella asiakkaitaan yhä paremmin, korkeammalta ja uusien näkökulmien siivittämänä.

  • Henry Fordin ratkaisu ei ollut nopeampi hevonen, vaan auto. Tulevaisuuden ratkaisu autoksi tuskin tulee näyttämään vain paremmalta versiolta nykyisestä perheautosta, vaan se on jotain aivan muuta.

  • Mitäpä jos sinulle tarjottaisiin suoraan vain niitä asioita, joita haluat ja tarvitset - itsellesi sopivalla tavalla?

  • Onneton tietotyöläinen sen sijaan on paitsi onneton ihminen, myös onnettoman huono työntekijä. Siksi työkulttuuri ei ole vain yksi yrityksen kilpailukykytekijä. Se on se kaikkein tärkein kilpailukykyt

  • Strategia on kirkas vain silloin, kun sitä on vaivatonta mitata ja helppo johtaa.

  • On siis aika riisua ego ja ymmärtää, että olet hankkinut parhaat tekemään asiat paremmin kuin sinä.

  • Organisaatioiden pitää kyetä näkemään pidemmälle tulevaisuuteen. Miten me voimme johtaa yritystä ilman käsitystä mihin toimintaympäristömme on menossa? Laivan kapteenilla on käytössään kartta ja kompa

  • Työntekijöiden terveyden lisäksi työterveyshuollon tulisi huomioida päätöstensä vaikutukset yrityksen terveyteen. Sillä vain terve yritys voi pitää hyvää huolta työntekijöistään.

  • Muodin parissa on sanonta: Muoti on niille, joilla ei ole omaa makua. Bisnesmuodista voi sanoa, että bisnesmuoti on niille, joilla ei ole omia aivoja.

  • Kun yritys menettää kykynsä kasvaa, siitä tulee zombie. Ja vain etsimällä se herää henkiin.

  • Ääripäissä yrittäjät saavat aikaisekseen vain säälittävää räpellystä ja korporaatiot hierovat vanhentuneita prosessejaan loputtomiin. Kukaan ei saa mitään järkevää aikaisekseen ja ne tärkeimmät, eli a

  • Täysin valmista johtajaa ei ole olemassa eikä koskaan tule olemaankaan. Johtajana kehittyminen on jatkuva prosessi, joka ei koskaan saa päättyä.

  • Robotti välittää informaatiota tai tavaraa, ihminen välittää ihmisestä. Lisäarvo löytyy rakkaudesta, kuten aina. Kun robotteja myydään Prismassa, ei tehokkuudesta saa enää kilpailuetua.

  • Siinä missä tehdas oli aiemmin arvoa tuottava yksikkö, on modernissa ympäristössä nähtävä tuotantolaitoksena yritys, sen tiimi ja sen verkostot.

  • Mitä tämä yrittäjämäinen asenne sitten on? Se on sitä, että jokainen työtehtävä suoritetaan sellaisella asenteella, että kukaan ei ole koskaan maailmassa tehnyt tätä tehtävää niin hyvin kuin minä, va

  • Vaikuttajia on hyödynnetty omien asioiden ajamisessa jo antiikin ajoista lähtien. Vaikuttajamarkkinointiin ollaan silti vasta heräämässä suuressa mittakaavassa. Suomessa kolme vuotta sitten käynnistet

  • Miltä näyttää mainosrahoitteinen media vuonna 2030? Mainosrahoitteinen media elää murrosaikaa. Perinteitä vaalitaan, perinteisen liiketoiminnan aarteista luodaan uutta tai innovointia tehdään täysi

  • Sinunlaisia työyhteisön tuhoajia on lähes jokaisessa työyhteisössä organisaation koosta ja toimialasta riippumatta. Sillä ei ole mitään väliä oletko mies vain nainen, nuori tai vanha, hyvin koulutettu

  • “Voiko työpaikka muka olla hyvä, jos se on voittoa tekevä osakeyhtiö?” kysyi minulta eräs koulutukseni osallistuja. Itse kysyisin samaa mistä vain muusta työpaikasta kuin voitollisesta osakeyhtiöstä.

  • Työelämässä on mahdollista saavuttaa enemmän vähemmällä ilman, että tuottavuuden kasvutavoitteet johtavat hyvinvoinnin kurjistumiseen. Vastauksena on tilan luominen innostukselle. Innostus on tunne, j

  • Olen viimeisten vuosien aikana kuullut useita kertoja sanonnan “turvallisesti liiketoiminnasta etäällä oleva markkinointi” puhuttaessa B2B-markkinoinnista. Usein syyttävä sormi osoittaa markkinointipä

  • Hyvä taide imee mukaansa ja luo elämyksiä. Sisältömarkkinoinnin pitää toki olla hyödyllistä (se on sen olemassaolon edellytys), mutta parhaimmillaan se kohoaa yli tavanomaisen mediatäytteen ja imee mu

  • Minä olen ollut kovasti innoissani siitä, että luonani käy paljon opiskelijoita. Tekevät päättötyötään, harjoitteluaan, yritystutustumista tai yrityshaastatteluita. Nämä kaikki ovat erinomaisia tapoja

  • Olipa kyseessä organisaatio tai työtön työnhakija, alkaa uusi työ sen oman toimialan ja sen välittömässä läheisyydessä lymyävien ongelmien löytämisestä. Jos on ongelma, jota kukaan ei vielä ole ratkai

  • Jos ihmisten LinkedIn profiileihin on uskominen, maailma pursuaa strategiaosaajia ja –ammattilaisia. Jokainen osaa laatia ”voittajastrategioita”, ja tietää mihin suuntaan firmojen tulee mennä. Jos sos

  • Multa kysyttiin tovi sitten, mikä on se juttu mikä saa mut tekemään johtajana päätöksen, että tehdään tämä in-house. Kysyjä viittasi niihin kymmeneen vuoteen, jona vedin Varustelekaa ja teki itse kaik

  • Miksi pitää olla raivokkaan sitkeä, jotta voi menestyä? Emmekö voisi suoda menestystä kaikille vähemmällä. Väitän, että kannustavampi ilmapiiri, jossa saa epäonnistua, ruokkii menestystä laajemmin.

  • Valtaosalla suomalaisista yrityksistä ei ole strategiaa. Niillä on usein vain kaunis ajatus siitä, että ensi vuonna tehdään hitusen suurempi liikevaihto tai vähän kannattavampi vuosi. Toki ajattelua s

  • Muistan hämärästi ajan, jolloin olin kunnon kansalainen ja kävin oikeissa töissä. Hoidin tiukasti oman tehtäväkenttäni, enkä rönsyillen luonut uusia työpaikkoja tai aiheuttanut yhteiskunnalle muutakaa

  • Paras tapa uudistaa ajatteluaan on altistua uusille hämmentävillekin ajatuksille, nähdä maailmaa myös toisten näkökulmasta ja keskustelemalla siitä. Kun maailma muuttuu entistä nopeammin, haluamme ant

  • Ruotsalaiset ovat meitä parempia monissa asioissa. Jääkiekon MM-kisoista Ruotsilla on kultamitaleja yhdeksän verrattuna Suomen kahteen. On myös yleisesti tunnettu tosiasia (lue: en jaksanut/ehtinyt et

  • Nyt on muodissa, että jokainen vuorollaan kertoo, mikä yhteiskunnassamme on rikki ja miten tilanteen voisi korjata. Kerron oman huoleni ja esitän siihen ratkaisuvaihtoehdon. Ne kuuluisat vanhan liiton

  • Onko perinteinen asiakaspalvelu kuolemassa sukupuuttoon? Tiedätkö, siis se sellainen kunnon kauppiaskulttuuri, jossa ovikellon kilahtaessa huikataan huomenet ja toivotetaan peremmälle pullantuoksuisen

  • Ihmisillä on vihdoin mahdollisuus ryhtyä kaikilla elämän alueilla oman elämänsä subjekteiksi. Digitalisoinnin sloganiksi sopiikin antiikin Kreikan filosofin Protagoraan kuuluisa ajatus: ” Ihminen on k

  • Moderni markkinointi on aivan raajarikko niin kauan, kun myyntiä tehdään vanhoilla kaupparatsukikoilla. Sama ostajan allergia, joka muutti aikanaan markkinoinnin, on nyt muuttamassa myyntiä. Ostaja sa

  • Olen vihdoinkin tutustunut työmarkkinoiden keskusjärjestöjen viime helmikuussa solmimaan kilpailukykysopimukseen! Eräs älykkö ehti minulle jo sanoakin, että mitäs järkeä tuossa on, sillä kikyhän on jo

  • Markkinointi on turhaa ja sen voi lopettaa kokonaan. Tämä on hyvä neuvo monille suomalaisyrityksille. Silloin kun ei tosissaan haluta menestyä, markkinointi on vain tuottamaton kuluerä. Se on näpertel

  • Menestyvien yritysten elinikä laskee jatkuvasti. Uudella vuosituhannella yritysten keskimääräinen elinikä pienuudesta suuruuteen ja siitä unohduksiin on lyhyempi kuin koskaan. Viisikymmentä vuotta sit

  • Asiakaskokemuksen johtaminen nostaa päätää voimakkaasti myös B2B-yrityksissä. Asiantuntijapalveluita tarjoavissa yrityksissä asiakaskokemuksen kokonaisvaltainen johtaminen ei kuitenkaan ole mahdollist

  • CIO, henkilöstöjohtaja, CMO, viestintäjohtaja, kehitysjohtaja, CDO, talousjohtaja, kaupallinen johtaja, luova johtaja, toimitusjohtaja. Siinä raskaan sarjan tittelikirjoa. Monella heistä on paikka myö

  • Elämme yksilöiden aikaa. Meitä on moneen junaan, ja osa jää asemallekin – kuten sanonta menee. Elämme tasa-arvoisuuden aikaa ja maailman vaikuttajien suusta kumpuaa juhlapuheita yhteisöllisyydestä, yh

  • Kun asiat eivät suju, voimme aina syyttää huonoa johtamista, hankalia työntekijöitä, osaamatonta myyntiä tai haluttomuutta palvella asiakkaita. Monet kerrat olen ollut valmentamassa erilaisia ryhmiä,

  • Kiky ei hyödytä, vaikka yritys kykenee valmistamaan tuotetta x senttiä halvemmalla tai pudottaa palvelun hintaa 1,23€/h, mikäli niille ei ole kysyntää. Kysyntä perustuu kykyyn tuottaa arvoa asiakkaill

  • Yrityskulttuureista ja niiden muuttamisesta puhutaan ja kirjoitetaan nykypäivänä paljon etenkin asiantuntijavetoisilla toimialoilla. Sanotaan, että yrityskulttuuri on yksi tärkeimmistä, jollei tärkein

  • Turvallisella markkinoinnilla ei loukata ketään, muttei herätetä juuri muitakaan tuntemuksia. Se on turvallista. Siitä ei humallu. Siitä ei nauti. Sitä ei muisteta.

  • Olin viime viikolla mukana BrandWorxxin Brand Day –tilaisuudessa, missä esitettiin vakuuttavaa dataa siitä, mikä rooli vahvalla brändillä on yrityksen arvonmuodostuksessa. Kaikki pystytään muuttamaan

  • Suomi on limbossa talouden suhteen. Pysymme paikallamme, vaikka olemmekin teknologian kehityksen keskipisteessä. Muu maailma on harppaamassa edelle kilpailussa. Miksi Suomi on jäämässä jalkoihin?

  • Olin 16-vuotias, kun menin ensimmäisen kerran permanenttiin. Siitä on siis jonkin verran aikaa. Tuon jälkeen joka vuosi olen laitattanut päähäni permiksen monta kertaa vuodessa. Olen istunut muovirull

  • Toisen Mielipiteen uudessa businessroastissa tutustutaan startup-aktivisti Jussi Muurikaisen matkaan korporaation syövereihin auttamaan Nordea uuteen asiakaskeskeiseen nousuun.

  • Olen jotenkin tympääntynyt vielä nykyäänkin käytävään keskusteluun miesjohtajuudesta ja naisjohtajuudesta. Mielestäni johtajuus ei ole sidottu sukupuoleen. Muistan kerran olleeni eräässä seminaarissa

  • – – yrityskulttuuria ei kannata pyrkiä korjaamaan vaan se muuttuu johtamalla prosesseja ja rakenteita uuden strategian tai liiketoimintamallin mukaiseen suuntaan. Kulttuuri muuttuu osana tätä laajempa

  • Ostokäyttäytymisen muutos on asettanut myyjät uudelle pelikentälle. Nykypäivän myynti on asiakkaan auttamista, melkein kuin myyjä ja asiakas olisivat ystäviä keskenään. Sekä oma että organisaation osa

  • Tehokkuus on itse asiassa huono mittari menestykseen, koska sähköpostiakin voi lukea 8 tuntia päivässä tehokkaasti, tuottamatta käytännössä mitään.

  • Mikko on suomalainen yritysjohtaja. Joka kolmas tiistai Mikko käsittelee johtoryhmineen liiketoimintayksikkönsä kehityshankkeita. He kuuntelevat esityksiä ja päättävät mitkä niistä menevät jatkoon ja

  • Olen usein työssäni ihmetellyt, minkä takia nykyään vielä monissa organisaatioissa puhutaan muutosjohtamisesta ikään kuin se olisi jotain erityistä ja ihmeellistä? Asian merkittävyyden korostamiseksi

  • Kuluneen vuoden aikana on käyty paljon keskustelua siitä, onko markkinointi yrityksissä strateginen vai taktinen osaamisalue. Toisin sanoen, onko markkinointi johtoryhmän asia vai ei. Kummastelen, mik

  • Keskustelu markkinoinnin ympärillä oli vuosikymmenen lähinnä kilpataistelua digitaalisen ja ns. perinteisen markkinoinnin kesken. Printtimedian kuolemasta olemme saaneet lukea jo useita vuosia ja sosi

  • Asiakkaan ääni tuntuu olevan monelle samanaikaisesti yhtäältä kuin suloisinta mielimusiikkia, ja toisaalta kuin karaokebaarista kadulle kuuluvan tulkinnan muotoinen riitasointu. Tämä ristiriita selitt

  • Jouduin viimeviikolla hauskaan tilanteeseen, jossa myyjä ei osannut myydä haluamaani tuotetta. Myyntitilanteen hauskaksi teki se, että myyjällä oli haluamani tuote kädessään ja itse yritin puoliväkisi

  • Viimeisessä kymmenessä vuodessa moni asia myynnissä ja markkinoinnissa on muuttunut enemmän kuin viimeiseen viiteenkymmeneen vuoteen. Ihminen voi oppia rajattomasti uutta, mutta joskus suurin hidaste

  • Jalkapallo on upea laji, parasta mitä voi tehdä futishousut jalassa. Ja muutenkin ihan über, sillä vaikka se on digitalisoitu monin eri versioin, alkuperäinen versio on edelleen elämää suurempaa. Filo

  • Muistatko milloin ruukkusalaattia alkoi saada kaupoista ympäri vuoden? Aivan – 1990-luvun loppupuolella. Salaatista tuli palvelu. Kaupat pystyivät tarjoamaan asiakkailleen haluttua tuotetta vuoden ymp

  • Kun asiakas sanoo, ”miten minusta tuntuu, että välitättekö te enää meistä kuten ennen”? Sinä sanot, ”Väitämme tietenkin, mehän teimme juuri asiakastyytyväisyyskyselyn, kävimme tulokset teidän kanssa l

  • Pyydän anteeksi. Olen ollut väärässä. Se miksi olen ollut väärässä johtuu omaksumastani tiedosta ja siitä miten olen rakentanut johtopäätökseni tämän tiedon perusteella. Kuitenkin tärkein huomio väärä

  • “Asiakas on aina oikeassa” ja “Asiakas on kuningas”. Edeltävässä lauseessa ei ollut yhtään totuutta, mutta silti noudatamme tuota sanomaa liiketoiminnassamme. Jos teet asiakkaastasi kuninkaan, palvele

  • Toimittaja Tuomas Enbuske mainitsi eräässä radiohaastattelussa, että suomalaiset tykkäävät työstään enemmän kuin myöntävät. Tajusin, että se on totta. Emmekö saa tykätä työstä tai työnteosta? Vai eikö

  • Edessäni on yritysten päättäjiä ja johtajia, jotka ovat tulleet kuuntelemaan digitaalisesta markkinointiviestinnästä ja kuvittelevat voivansa nukkua puheenvuoron ohi ilman kipua. Latelen herätyssanat

  • Yrityskulttuuri luo yrityksesi selkärangan. Se kokoaa yhteen arvot, uskomukset, asenteet, ajattelutavat ja määritelmän siitä, mitä pidetään arvokkaana. Kulttuuria rakennetaan jokapäiväisellä toiminnal

  • Digitalisoitumisesta on jo nyt tullut monen yrityksen pahin painajainen, vaikka elämme vasta muutoksen alkua. Gartner ennustaa, että vuoteen 2017 mennessä 20% kaikista markkinajohtajista menettää ykkö

  • Yrityksen visiota ja strategiaa muodostaessa tärkeät roolit ovat hallituksella ja johtoryhmällä. Monien yritysten ongelma on, että visio ja strategia jäävät kaukaiseksi operatiiviselle johdolle ja työ

  • Filosofian Akatemian tutkimuksen mukaan Innostunut ihminen on 16% tuottavampi. Kun ihmisellä on tietoa, taitoa ja palava tahto saada valmista priimaa aikaan, johan alkaa tapahtua! Miksi sitten aina ei

  • Ei voi muuta kuin kateellisena katsoa kaikkea hypeä ja flowta – nasevia blogeja, artikkeleita, vlogeja, webinaareja – kaikesta hienosta uudesta diginatiivien vallankumoukseen liittyvästä nostatuksesta

  • Tuloksellinen tekeminen tulee siitä, että uskoo siihen mitä tekee. Siksi on tärkeää, että asiantuntijatehtävässä oleva ihminen ei vain puhu asioista, vaan myös tekee ja kokee niitä. Parhaat asiantunti

  • Me suomalaiset olemme oppineet keräämään ja antamaan asiakaspalautetta. Ja se on hieno asia! Palautteen anto käy kätevästi, sillä yhä useammalla yrityksellä on olemassa järjestelmät palautteen keruuse

  • Kun Pep Guardiola aloitti vuonna 2008 FC Barcelonan päävalmentajana, joukkueen suurin tähti oli Ronaldinho, jolla oli ollut suuri rooli Barcan voittaessa La Ligan ja Mestareiden liigan. Ronaldinho oli

  • Modernin markkinoinnin graalin malja: asiakas markkinoi rinnallasi. Hyvä tuote tai palvelu hyvään hintaan ei enää riitä, vaan ne ovat kilpailukykytekijöitä. Nykyään kilpailuetu rakennetaan asiakkaan k

  • Tarvitsemme yhtälailla rohkeita markkinoinnin kuin liikkeenjohdon visionäärejä. Ja mikä olisi vielä parempaa, tarvitsemme markkinoinnin ja liikkeenjohdon visionäärisiä työpareja.

  • Me pystymme. Me jaksamme. Me uskallamme. Me menemme. Me teemme. Maailma muuttuu ja suurta osaa ammateista sen kummemmin kuin yrityksistäkään ei yksinkertaisesti ole enää olemassa 10 vuoden kuluttua, j

  • Kun kierrän Suomea yrittäjätapahtumissa, tulee innostunut mieli. Kohtaan erittäin lujaa tahtoa yrittää ja halua luota yrittämisen kautta työtä ja rakentaa parempaa maailmaa. Viikonloppuna tämä vahva t

  • Olen samaa mieltä tästä suositusta ja huonosta sloganista. Huono se on siksi, että huonot yrityskulttuurit syövät huonoja strategioita aamupalaksi. Huonossa yrityskulttuurissa meuhkataan paljon, mutta

  • Keskustan viime vaaleissa lanseeraama #suomikuntoon-toteamus on kaikessa korniudessaan mainio. Huomaan lausahduksen siirtyneen ainakin osaksi myös omaa arkista, joskin hieman ironista, sananparsivaras

  • Mielestäni kulkeminen sosiaalisessa mediassa hunnutettuna on yhtä tyhmää kuin kadullakin, ellet satu olemaan musliminainen. Miksi peittelisimme oman todellisuutemme, emmehän tee sitä Stockan ovillakaa

  • Kello soi. Valinta. Käsken sen torkuttaa. Viiden minuutin päästä valitsen lisää uniaikaa. Puolen tunnin päästä herään. Lueskelen Facebookia. Keitän kahvit. Syön aamupalan. Valinta. Istun sohvalle kats

  • ”Numerot eivät valehtele. Ihmiset valehtelevat. Meillä ei ole mitään mahdollisuuksia saada kvartaalia kuosiin.”, totesi menneen maailman myynninvetäjä, kun maanantaipalaverissa porukkaa pi

  • Kesä lähestyy vauhdilla. Työntekijät odottavat innolla ansaitsemiaan kesälomia. Yrittäjät yrittävät (jälleen kerran) ottaa muutaman päivän, ehkä jopa viikon hengähdystauon. Terassit avautuvat, mökkika

  • Kymmenen vuoden päästä meille nauretaan. Siellä ne istuivat autoissaan joka aamu, joka iltapäivä. Kiirehtivät aamutoimissa ja ajoivat perheensä hermoraunioiksi hoputtaessaan aamukiireessä, vain päästä

  • Minium viable product (MVP) on vaikea käsite. Usein syynä on rohkeuden tai ymmärryksen puute, mutta myöskään itse käsite ei ole yksiselitteinen. Digitalisoituvassa maailmassa on oltava erittäin nopea.

  • Ongelmana on, että vaikka yhteiskunta on luotu tukemaan ja valmistamaan rivissä seisojia, se ei selviä pelkästään heillä. Se tarvitsee ihmisiä, jotka eivät odota valituksi tulemista tai yleistä hyväks

  • Minkälaisia päätöksiä tekisit tänään, jos Suomessa ei olisi sosiaaliturvaa tai eläkejärjestelmää? Kysymys ei ehkä ole koskaan käynyt mielessämme, koska oletamme lähtökohtaisesti, että nämä ovat ja tul

  • Aika on kypsä teknologian inhimillistämiselle. Monen innovaation tavoitteena on yhä useammin piilottaa teknologia ja tarjoilla yhä enemmän tuttua materiaalia ja käyttäjäkokemusta. Olet vierailemassa G

  • Yritysten myynnissä juostaan tällä hetkellä kovempaa kuin koskaan, silti varmuus juoksemisen suunnasta uupuu. Ostajien valtaistuminen on muuttanut pelisääntöjä ja saanut pelikirjan sekaisin useassa yr

  • Suurin työhyvinvointiin vaikuttava tekijä on organisaatioiden johtaminen ja kulttuuri. Vuosikymmenten historia johtajuuden ja organisaatioiden tutkimuksessa antaa varsin selvän kuvan tästä. Kokonaisuu

  • Hyvän asian huomaa vasta silloin kun sen on menettänyt. Näin on myös intohimon kanssa. Tiedän tämän omakohtaisesta kokemuksesta. Intohimoa ei voi itse tunnistaa silloin kun flow on päällä. Vasta tuon.

  • Tehokkuus ei tuota. Tehokkuuden sijaan tarvitaan investointeja fiksumpaan tekemiseen: ratkaisuihin, jotka sitouttaa asiakkaan, palkitsemiseen pienistä parannuksista, sitoutumisesta omaan työhön, iloon

  • Kirjoitin viime viikolla Heebon blogissa tapauksesta Lyons vs. Hubspot. Inbound-markkinointitalo Hubspot oli muutama vuosi sitten palkannut 52-vuotiaan irtisanotun journalistin porukkaan, jonka keski-

  • Olen viime viikkoina lukenut poikkeuksellisen paljon kirjoituksia, joissa pohditaan kulttuuria ja strategiaa itsessään tai niiden keskinäistä suhdetta. Jutuissa on ollut selkeänä trendinä pyrkimys oso

  • Länsimainen kulttuurimme tulee tuhoutumaan hyvinvointiin, ja se on hyvä asia. Me pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa olemme saavuttaneet pisteen, josta alkaa alamäki, jonka päässä odottaa uusi k

  • Startup ilman tarinaa on kuin kynttilä ilman liekkiä. Ei se valaise eikä lämmitä. Ketään ei kiinnosta missä olet nyt, vaan minne olet matkalla. Kaikki haluavat mukaan, jos puhut upeasta matkakohteesta

  • Käsittelemme työssämme paljon työn muutosta ja digitaalisen työn tuomia uudenlaisia mahdollisuuksia. Olen kirjoittanut ja puhunut useampaan otteeseen, siitä kuinka työn tekeminen muuttuu ja miten uude

  • Suomi hengittää viennistä. Hengitys on valitettavasti viime ajat kulkenut kuin allergisella kevät ilman lääkitystä. Kun hengitys ei luista, ei pumppu saa kunnolla happea, jalka ei nouse eikä Suomi-nei

  • Olen tehnyt markkinoinnin töitä lähes koko urani ajan. On riittänyt, että perusasiat on pidetty pyörimässä ja on osallistuttu kokouksiin, joissa on käsitelty varovaisia värin muutoksia tai verkkosivun

  • Teknologia kehittyy uskomatonta vauhtia. Meidän kuolevaisten ihmisten on aika ajoin vaikea pysyä perässä, tai edes ymmärtää mitä juuri tapahtui tai mitä on tapahtumassa. Olemme nopeassa digimurroksess

  • Perinteisen ”savupiipputeollisuuden” ja elektroniikkateollisuuden hiipuminen on nopeasti muuttamassa Suomea yhä selvemmin jälkiteollisesta yhteiskunnasta palvelu- ja informaatioteknologiayhteiskunnaks

  • Markkinointi on pelkkä myynnin tukifunktio. Sehän on samanlainen operatiivinen funktio kuin kirjanpitokin. Kirjanpito on siinäkin mielessä hyvä verrokki, koska Suomen viennistä saama keskimääräinen ki

  • Kyniä riittää, mutta niistä puuttuu virta. Isojen organisaatioiden yksi suurimmista jarruista tuntuu olevan se, että kyniä kyllä riittää, mutta niistä puuttuu virta. Organisaatiot ovat rakentuneet pää

  • Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ollut mukana useissa erilaisissa projekteissa, joissa on haluttu nostaa asiakas keskiöön. Lisäksi nykyisen roolini puolesta olen päässyt näkemään läheltä, kuinka

  • Paljon hypeä asiakaskokemuksen ympärillä, mutta miksi? Asiakaskokemus on digitaalisen aikakauden ja ostovallankumouksen aikana ainut tapa erottua ja pärjätä kilpailussa. Se tapa jolla kohtelemme asiak

  • "Tuo ei toimi meidän toimialalla." Tämä saattaa olla kallein kommentti, mitä korporaatioiden kammioista kuulee. Useat toimijat tekevät aivan turhaan toiminnastan vaikeaa vastustamalla muutosta. Mo

  • Et kuole samanlaisessa maailmassa, kuin mihin synnyit. Erityisen totta tämä on sinulle, joka synnyt tänään. Riippumatta siitä, että arjen mediakeskustelua hallitsevat aivan muut aiheet (ja pitkälti va

  • Useimmissa yrityksissä, joissa olen työskennellyt, rekrytointi on ollut tehtävän täyttämistä. Tilanne on ollut usein joku seuraavista: A. henkilö x irtisanoutui, joku tarvitaan tilalle paikkaamaan

  • Olen miettinyt pitkään poliittisen keskustelun tasoa ja erityisesti mihin meidän poliitikkojen aika todellisuudessa menee? Olenko minä ”huono ihminen” kun tuntuu että keskustelut ovat aivan väärissä a

  • Soutamista ja huopaamista hallituksen työmarkkinajärjestöille kauppaaman yhteiskuntasopimuksen ympärillä ei ole ollut pitkään aikaan kovin mukavaa seurata. On vaikea sanoa, mikä koko farssissa on mase

  • Suomi tarvitsee kansainvälisiä menestyjiä. Tämä vaatii kansainvälistä osaamista, mutta ulkomaisten osaajien palkkaamisen pelko on usein esteenä lupaavien ideoiden viemisessä maailmalle tarpeeksi nopea

  • Kun puu kaatuu jaloille, kuuleeko kukaan metsän horjuvan? Suomessa madellaan historian pisimmän taantuman suossa, länsimainen yhteiskunta on kriisissä ja globaalit haasteet taannuttavat ihmiset struts

  • Kevään kunniaksi paljastan Suomen ehkä ainoan mahdollisuuden nousta takaisin menestyvien kansakuntien joukkoon. Keino on yksinkertainen, mutta todella lapsellinen. Niille, jotka eivät tätä usko –

  • Maailmasta on tullut digitaalinen, jatkuvasta muutoksesta uusi normaali. Emme voi johtaa muuttunutta maailmaa vanhan maailman mittareilla, saati strategialla. Se johtaa keinotekoisiin rajoitteisiin, j

  • Muutoksesta on puhuttu jo pitkään eikä syyttä. Tämän päivän muutosvauhti on kuitenkin jotain täysin ennenkuulumatonta kun puhutaan teknologian ja digitalisaation kehityksestä. Disruption on täällä 

  • Sanat ovat hauskoja. Sanat ja käsitteet. Itse olen käsitteiden kaupparatsu, ja saan melkein päivittäin vastailla kysymyksiin näistä – “Mikä on tärkeintä innovaatiossa?”, “Mitä oppiminen on?” (juu, oik

  • (muistin viimeisellä raidalla, sun nimesi muistan vaivalla) Suomi on maailman kärkipäässä kun puhutaan teknologiasta ja teknologian kehityksestä. Maassamme terveydenhuolto, koulutus ja elintaso on hui

  • Yksi viime vuosien hypetetyimmistä sanoista yrityksissä on ollut työntekijälähettilyys. Mitä se oikeasti edes tarkoittaa? Ei muuten ainakaan sitä missä muodossa yritykset sen käytännössä runnovat yrit

  • Menkäämme asiakkuuksien arvon lähteille ja ammentakaamme sieltä Näin kirjoittaa MARK viikkokirjeessä Anne Korkiakoski, joka on ottanut asiakseen viedä markkinoinnin sanomaa niille takamaille ja kaavoi

  • "Let’s face it. Maamme on täynnä kokeneita markkinointi-ihmisiä, joille ei ole juurikaan mitään käyttöä. Kukaan ei halua heitä töihin, vaikka heillä on pitkä kokemus. Yleensä syynä tähän pidetään ikär

  • Meille on annettu kaikki. Kaadettu niskaan. Kannettu ämpärillä. Koulutusta, hyvinvointia, maksutonta kouluruokaa, pitkiä vanhempainvapaita, tukia heikoimmille. Ja miten me vastaamme? Valittamalla. Val

  • Johtajat tykkäävät jalkauttaa. Jalkauttaminen on tärkeää. Miten muuten ihmiset tietäisivät, mitä on päätetty. Jalkautusprosessi osoittaa, missä palaverissa jalkautus laitetaan liikkeelle ja kuka kerto

  • Digitalisaatio, globalisaatio ja kasvaneet asiakasodotukset ovat muuttaneet asiakkaidesi ostokäyttäytymistä pysyvästi. Kun aiemmin yrityksesi pystyi ehkä hallitsemaan asiakkaan tiedonsaantia, nyt se v

  • Yrityksesi tuotteet ovat alansa huippua. Valitettavasti kauppa ei vaan käy tarpeeksi hyvin. Asiakkaat eivät ymmärrä, kuinka laadukkaista tuotteista ovat jääneet paitsi. Pitäisikö tehdä jotain muutakin

  • Helmikuussa julkaistiin kiinnostava tutkimus suomalaisista yritysjohtajista. Tutkimuksessa oli monta tulosta, joista minunkin on helppo tunnistaa itseni: esimerkiksi sen, että suomalaista firmaa johta

  • Haluamme nostaa ajattelun ja tekemisen tasoa Suomessa raottamalla huomisen sumuverhoa. Kokosimme Toinen Mielipide –yhteisön alle suomalaisia näkijöitä, tekijöitä ja mielipidevaikuttajia avaamaan kesku